Valmiina kylpemiseen.

Kyllä kelpaa saunoa.

Kylpyhuoneremontti

Täydellinen kylppäriremontti- lomareissulta uuteen saunaan.

Onko parempaa tapaa remontoida kylppäri kuin lähteä lomalle? Toteutimme kylpyhuone- saunaremontin asiakkaamme kolmen viikon lomareissun aikana. Täydellistä.

 

Varoitus: Voi sisältää jäämiä asiakaspalvelusta ja hyvästä lopputuloksesta. Sisältää asiakastyytyväisyyden lähteen.

 

LÄHTÖTILANNE

30- vuotias kaipaa jo remonttia. Tähän päädyttiin kun teimme maksuttoman remonttiarvion asiakkaamme kylppäriin. Laatoitus oli aikansa elänyt ja paikoin vioittunut. Ovet ja puupinnat kaipasivat päivitystä ja suihkuseinä modernisointia. Mittausten jälkeen tiesimme ettei kosteutta löydy- hyvällä käytöllä kun oli saanut olla- se antoi hyvät lähtökohdat remontille.

 

Sauna oli palvellut hyvin kovallakin käytöllä, mutta kuosit ja lauteet olivat saatava nykyaikaisiksi kiukaineen, jotta löylyttely maistuisi entisestään. Myös valaistuksessa oli toivomisen varaa.

Suunnittelimme aikataulutuksen niin, että remontti suoritettaisiin asiakkaamme lomareissun aikana. Herkullinen lähtökohta: vanhoista löylyistä reissuun ja kolmen viikon kuluttua passi talteen ja löylyihin. Aikataulu vaatisi huolellista suunnittelua ja täydellistä onnistumista. Sopii meille. 

 

LOPPUTULOS

Remontti oli valmis tasan kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Ehdimme valmistella kaiken niin, että käyttö saatettiin aloittaa heti, ilman viivästymisiä, loppusiivous tehtynä, puuosat käsiteltynä, kiuasvastuksista rasvat poltettuna, kiuaskivet ladottuna ja saunamittari asennettuna. Valmiina.

Teimme lauteet asiakkaan toiveiden mukaan käsitöinä. Mitoituksena noudatimme asiakkaamme toiveita tilavammasta jalkatilasta ja pylväskiukaasta, joka antaa parhaat löylyt. Panelointi ja lauteet ovat lämpökäsiteltyä haapaa ja hieno verhoilukivi Aitokiven mallistosta.

Kaikki materiaalivalinnat ja remontin kulku käytiin asiakkaamme kanssa läpi ennen remontin aloitusta. Remontti toteutettiin pölyvapaasti. http://www.tilataikuri.fi/fi/lisapalvelut/

Remontista ja sen lopputuloksesta jäi hyvä mieli niin asiakkaallemme kuin itsellemmekin. Kiitos!

Tarina on tosi.

Seuraa meitä Facebookissa!

Kiitos yhteydenotosta. Jukka ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.